Poliisiväkivaltaan tulee puuttua nyt, ei vasta huomenna!

SV: poliisiväkivalta

Poliisiväkivalta Suomessa tulee tuomita yksiselitteisesti! Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat vaativat, että viime viikonlopun toiminta Helsingin poliisin osalta selvitetään perin pohjin. Poliisijohdon tulee alleviivata alaisilleen, että virkavalta toimii aina ihmisoikeuksia kunnioittaen sekä vähimmän haitan periaatetta noudattaen. Sisäministeriön tulee myös päivittää näkemyksensä kansalaisvaikuttamisen kentästä vastaamaan todellisuutta.

Lauantaina 3.10.2020 Helsingissä poliisi käytti pippurisumutetta rauhanomaisesti kadulla istuneita Elokapina aktivisteja kohtaan. Kyseessä oli väkivallaton ympäristömielenosoitus, jossa kaasutetuista osa oli alaikäisiä nuoria. Samana viikonloppuna Tampereella marssi korkeimmassa oikeudessa kielletty väkivaltainen uusnatsijärjestö PVL, jonka toimintaa virkavalta ei pysäyttänyt. Elokapina on väkivallaton ruohonjuuritason kollektiivi, joka mielenosoituksia tarkoituksenaan nostaa ilmastohätätila esille, vaatia hallitukselta totuudenmukaista viestintää ilmastokriisistä sekä konkreettisia ilmastotekoja puoluepolitiikassa. PVL puolestaan vallankumouksellinen ja väkivaltainen uusfasistinen liike, jonka aktiivit ovat tappaneet ihmisiä kadulle.

Katsomme, että poliisin voimakeinot Elokapinaa kohtaan olivat ylimitoitettuja. Samalla poliisin toimintaa läpäisee mielivaltaisuus, jossa ihmisoikeus- ja ympäristöaktivismiin suhtaudutaan herkemmällä voimankäytöllä kuin ekstremistisen äärioikeiston tempauksiin. Oikeus osoittaa mieltä kuuluu perustuslaissa turvattuun sanan- ja kokoontumisvapauteen. Poliisin tehtävä on turvata kansalaisia ja perusoikeuksien toteutumista, ei rajata yhteiskunnallista ilmapiiriä väkivallan uhalla.

Poliisin lisäksi myös sisäministeriön on syytä päivittää suhdettaan kansalaisvaikuttamiseen. Sisäministeriö julkaisi keväällä 2020 ‘Väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsaus Suomessa’ -raportin, jossa Elokapinan kaltaisen rauhanomaisen ympäristöaktivismin määritellään olevan “väkivaltaista ulkoparlamentaarista toimintaa ja rikollisuutta”. Raportin sisältöä on runsaasti kritisoitu ja esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Amnesty on todennut, että raportin epäjohdonmukaisuudet vaarantavat rauhanomaisten kansalaisliikkeiden toiminnan.

Elokapinan mielenosoituksen kanssa samalla viikolla juhlittiin ensimmäistä kertaa kansalaisvaikuttamisen sekä Miina Sillanpään päivää (2.10.2020). Suomen poliisi ja sisäministeriö, näyttäkää tulevaisuudestaan huolestuneille nuorille, että ette ylistä kansalaisvaikuttamista vain juhlapuheissa.

Lisätietoja:

Liban Sheikh
Vasemmistonuorten puheenjohtaja,
+358 50 5019721,
Liban@vasemmistonuoret.fi

Anna Lemström
Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja
+358 45 6397273,
puheenjohtaja@vasemmisto-opiskelijat.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *