Tiedote
Vapaa julkaistavaksi heti
Vasemmisto-opiskelijat on tyytyväinen Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liiton (SAMOK) ensimmäistä kertaa samanaikaisesti järjestettyjen liittokokousten päätöksiin ja henkilövalintoihin.
“SYL:n liittokokous kävi laajan ja periaatteellisen keskustelun siitä, kuinka ylioppilasliike suhtautuu ulkomaisten yliopistojen maksullisiin filiaaleihin Suomessa. Suuri sali päätyi lopulta kannattamaan kansallisen ohjausvallan säilyttämistä ja vastustamaan maksuttomuuden murentamista”, jyrähtää Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja Antti Kettunen.
Vasopin varapuheenjohtaja Jari-Pekka Kanniainen kommentoi SAMOKin liittokokousta seuraavasti: “Liittokokouksen hyväksymä poliittinen ohjelma noudattelee pääpiirteittäin Vasopin tavoitteita. Merkittävin vääntö käytiin tulorajojen korottamisesta, joka päädyttiin lopulta torppaamaan. Huomionarvoista on myös, että SAMOK päätti vaatia maksuttoman koulutuksen kirjaamista perustuslakiin”.
SYL:n hallitukseen valittiin vasopilainen Niina Jurva Tampereen yliopiston ylioppilaskunnasta ja SAMOKin hallitukseen Vasopin hallituksen varajäsen Sini Myllykoski Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnasta.
Vasop onnittelee kaikkia valittuja ja kiittää liittokokousten muita toimijoita yhteistyökykyisestä asenteesta!
Lisätietoa:
Antti Kettunen
puheenjohtaja
Vasemmisto-opiskelijat
044-0763351