Pro-opiskelijat ry ja Vasemmisto-opiskelijat ry vaativat ammattiliittoja tuomaan syksyn liittokierrosten neuvottelupöytään palkattomien harjoitteluiden muodosssa tapahtuvan nuorten hyväksikäytön.
Palkattomien harjoitteluiden käyttö vääristää markkinoita, kun vastuulliset yritykset joutuvat kilpailemaan ilmaista työvoimaa hyväksikäyttävien yritysten kanssa. Tämä edesauttaa kaksien työmarkkinoiden syntyä, joista toisessa yrityksen vastuu palkanmaksusta on ulkoistettu yhteiskunnalle ja toisessa noudatetaan yhdessä sovittuja ehtoja. Kaksien työmarkkinoiden synty on vahingollista molempien työmarkkinoiden työntekijöille, sillä se heikentää neuvotteluasemia myös niiden työntekijöiden osalta, jotka ovat paremmassa asemassa.
Palkattomat harjoittelut muodostavat pohjan sille kehitykselle, että nuorimmat sukupolvet ovat ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa heidän tulokehityksensä edeltäviin sukupolviin verrattuna on negatiivinen. Nuoret tulevat siis tienaamaan koko uransa aikana vähemmän kuin heitä edeltävät sukupolvet, vaikka nuoremmat sukupolvet ovat kooltaan pienempiä kuin vanhemmat. Kustannukset kuitenkin nousevat jatkuvasti, joten myös nuorten mahdollisuudet elämässä heikkenevät yhdessä tulojen kanssa. Heikko palkka- ja ansiokehitys heikentää nuorten luottamusta omaan tulevaisuuteensa sekä yhteiskuntaan yleisesti. Tätä kehitystä voi seurata esimerkiksi Nuorisobarometristä, jossa nuorten tulevaisuudenkuvat näyttävät synkkenevän jokaisella kyselykerralla.
Ammattiliitoilla on palkattomien harjoitteluiden osalta hyvä mahdollisuus puolustaa myös niiden etuja, jotka eivät lukeudu työelämän hyväosaisiin. Me vaadimme, että ammattiliitot ottavat syksyn liittokierrokselle tavoitteeksi palkattomuuden rajoittamisen ja valvovat jatkossa sitä, että sovituista asioista pidetään kiinni.
Lisätiedot:
Jesse Kankanen
Puheenjohtaja, Pro-opiskelijat ry
etunimi.sukunimi(at)opiskelijaliitto.fi
Pekka Rantala
Puheenjohtaja, Vasemmisto-opiskelijat ry
puheenjohtaja(at)vasemmisto-opiskelijat.fi