Poliittiset nuoriso- ja opiskelijajärjestöt: Suomi, tunnusta Länsi-Sahara!

Kuusi poliittista nuoriso- ja opiskelijajärjestöä – Vasemmistonuoret, Piraattinuoret, RKP-nuoret, Sosialidemokraattiset opiskelijat, Vasemmisto-opiskelijat sekä Vihreät nuoret ja opiskelijat – vaatii Suomea tunnustamaan Länsi-Saharan itsenäisyyden. Marokko on miehittänyt Länsi-Saharaa yli 40 vuotta vastoin kansainvälisen tuomioistuimen päätöstä. Tänä aikana moni sahrawisukupolvi on varttunut pakolaisleireillä. Allekirjoittaneet järjestöt pelkäävät tilanteen pitkittymisen johtavan uuteen sotaan ja kasvattavan pakolaisten määrää.

Länsi-Saharan valtio eli Sahrawien demokraattinen arabitasavalta (SADR) on Afrikan Unionin perustajajäseniä. Kymmenet YK:n jäsenvaltiot ovat tunnustaneet sen itsenäisyyden. Viime vuonna Nuorten Pohjoismaiden neuvosto vaati Länsi-Saharan itsenäisyyden tunnustamista. Ruotsin parlamentti on suositellut samaa jo vuonna 2012. Joulukuussa 2015 EU-tuomioistuin mitätöi EU:n ja Marokon välisen kauppasopimuksen katsoen, ettei Marokolla ole oikeutta solmia sopimuksia Länsi-Saharan luonnonvaroista.

Kansanäänestyksen järjestäminen Länsi-Saharan itsenäisyydestä oli keskeinen ehto vuonna 1991 YK:n johdolla solmitussa rauhansopimuksessa, mutta se odottaa yhä toteutumistaan Marokon vastustuksesta johtuen. Useiden kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen mukaan maa rikkoo järjestelmällisesti sahrawien ihmisoikeuksia miehitetyillä alueilla.

Tunnustamalla Länsi-Saharan valtion Suomi antaisi vahvan signaalin myös EU:lle toimia konfliktin ratkaisemiseksi. YK:n peruskirjaan kirjattu kansojen itsemääräämisoikeus takaa sahraweille yksiselitteisesti oikeuden omaan valtioon ja luonnonvarojensa hallintaan.

Länsi-Saharan itsenäisyysjulistuksen vuosipäivää vietetään lauantaina 27.2.

Lisätietoja:

Vasemmistonuoret, puheenjohtaja Anni Ahlakorpi, 040 545 4753
Piraattinuoret, puheenjohtaja Jonna Purojärvi, 045 310 2351
RKP-nuoret, puheenjohtaja Ida Schauman, 040 182 4969
Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK, puheenjohtaja Hanna Huumonen, 045 112 9299
Vasemmisto-opiskelijat, puheenjohtaja Pinja Laukkanen, 040 140 2229
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO, puheenjohtajat Saara Ilvessalo, 0400 504 089, ja Jaakko Mustakallio, 045 652 0589

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *