Hallituksen lahja vastavalmistuneille: takana loistava tulevaisuus

Tänään joukko nuoria ammattiin tai ylioppilaiksi valmistuvia saa painaa päähänsä lakin monen vuoden uurastuksen kunniaksi. Samoin monet peruskoulun päättävistä nuorista suuntaavat kohti toisen asteen opintojaan. Valitettavasti tulevaisuus ei enteile heille hyvää. Uuden hallituksen tavoitteena on nostaa Suomi osaavimmaksi kansaksi ja koulutuksen kärkimaaksi. Vasemmisto-opiskelijat huomauttaa jalojen päämäärien ja käytännön toimenpiteiden välisestä irvokkaasta ristiriidasta hallitusohjelmassa.

Kataisen ja Stubbin hallitukset leikkasivat 1,7 miljardia euroa koulutuksesta ja Sipilä on antamistaan #koulutuslupauksista huolimatta tehnyt todellisen #koulutusmunauksen julkistaessaan tulevan hallituksen leikkauslistat. Aiempien peruskoulutukseen, toiseen ja korkea-asteeseen kohdistuneiden massiivisten leikkausten lisäksi ollaan nyt leikkaamassa muun muassa ammatillisesta koulutuksesta, yliopistoista ja päivähoidosta.

Tasa-arvoisen koulutusjärjestelmän peruspilarit kuten koulutuksen saavutettavuus, jatko-opintoihin valmistavuus, maksuttomuus ja opiskelurauhan takaava sosiaaliturva eivät ole enää luovuttamattomia ylpeydenaiheita ja itsestäänselvyyksiä, vaan ainaisen uhan alla.

Koulutuksen digitalisoiminen tai “rakenteellinen kehittäminen” eivät ihmeratkaisuina poista sitä tosiasiaa, että näiden säästöjen jälkeen erityisesti toinen aste on säästetty kivikaudelle. Yhdessä muiden säästöjen kanssa kehitys johtaa osaamis- ja koulutustason laskuun, epävarmempaan työelämään ja luokkayhteiskuntakehityksen vahvistumiseen.

Vasemmisto-opiskelijat vaatii leikkauspolitiikan sijaan muun muassa:

Maailman parhaan ammatillisen koulutuksen pelastamista tuholta ja kehittämistä edelleen paremmin ammatillisia valmiuksia, kansalaistaitoja ja sivistystä vahvistavaksi sekä elinikäisen oppimisen valmiudet tarjoavaksi

Lukiokoulutuksen tasa-arvoisuuden turvaamista, yleissivistävän roolin vahvistamista ja parempien valmiuksien antamista jatko-opintoihin

Toisen asteen koulutuksen alueellisen saavutettavuuden turvaamista.

 

Lisätietoa:

Pinja Laukkanen
puheenjohtaja
puheenjohtaja@vasemmisto-opiskelijat.fi
040 140 2229

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *