Vasemmisto-opiskelijat vastustaa hallituksen aikomuksia leikata sosiaali- ja terveysministeriön alaisten tutkimuslaitosten budjetteja 52 miljoonalla eurolla. Kokonaisuudessaan tutkimuslaitoksia ja niiden rahoitusta suunnitellaan uudistettavaksi leikkaamalla niiltä yhteensä 150 miljoonaa. Leikkaukset johtavat valtaviin irtisanomisiin ja vaarantavat laadukkaan, autonomisen tutkimuksen.
“Kaavaillut leikkaukset ovat lyhytnäköistä näännytyspolitiikkaa pahimmillaan. Tutkimuslaitoksia typistämällä sekä uhrataan kansallisesti elintärkeää asiantuntemusta että luodaan työttömyyttä jo valmiiksi tiukilla oleville aloille”, kommentoi VASOPin puheenjohtaja Antti Kettunen.
Uudistus antaisi valtioneuvostolle ennennäkemättömän vahvat välineet tutkimuksen poliittiseen ohjaamiseen. Valtioneuvostolla olisi jaettavana sekä suoraan että perustettavan strategisen tutkimuksen neuvoston kautta tutkimusrahoitusta yhteensä 230 miljoonaa euroa. Leikkaukset liittyvätkin suunnitelmiin yhtenäistää keskushallintoa ja kasvattaa valtioneuvoston kanslian sekä valtiovarainministeriön valtaa. Suurimmat puolueet ajavat sekä hallinnon että tutkimuksen teho-ohjausta.
Leikkauksia vastaan järjestetyn mielenosoituksen yhteydessä kuultiin, että haluja ottaa leikkaukset uuteen käsittelyyn löytyy halki puoluerajojen. “Etenkin Vasemmiston on pysyttävänä tiukkana ja vaadittava järjettömien leikkausten peruuttamista. Haluammeko vaihtaa vapaan, laadukkaan tieteen hallituspuolueiden tilaamiin pamfletteihin?”, Kettunen kysyy.
044 076 3351
Jussi Nuortimo, pääsihteeri
paasihteeri@vasemmisto-
050 524 7562