Helsingin Sanomat uutisoi 14.2. opintotukiuudistuksen etenemisestä. Vasemmisto-opiskelijoissa tilannetta ollaan seurattu huolestuneena ja onkin käsittämätöntä, että selvästi köyhyysrajan alapuolella elävien opiskelijoiden toimeentulon heikentäminen on asialistalla harva se vuosi. Vasemmisto-opiskelijat vaikuttavat kaikilla mahdollisilla tasoilla reilun opintorahan säilyttämiseksi ja pakkolainan torjumiseksi.
Uudistuspaine liittyy keskeisesti yleisiin tavoitteisiin opintoaikojen lyhentämisestä ja työurien pidentämisestä. On kestämätöntä, että työmarkkinajärjestöjen kyvyttömyys työuraratkaisuihin kaadetaan opiskelijoiden niskaan. On moneen otteeseen todistettu fakta, että opiskelijoiden työurat alkavat jo opiskeluaikana ja että suomalaiset maisterit työllistyvät koulutustaan vastaaviin töihin varsin varhain.
Vasemmisto-opiskelijat ei hyväksy minkäänlaista pakollista lainaelementtiä opintotukeen tai opintolainan osuuden korottamista opintotuessa. Perustuslaki turvaa koko väestölle riittävän perustoimeentulon, eikä yhtä väestönosaa saa tässä suhteessa syrjiä. Päätös sitoa opintotuki indeksiin syksyllä 2014 tulee säilyttää, koska muuten opintotuki jää jatkossakin jälkeen elinkustannusten noususta. Opintotuen olemassaolo on tärkeä sosiaalisen liikkuvuuden edistäjä, takaamassa että alimmilla sosiaaliluokilla on ylipäätään mahdollisuus kouluttautua. On äärimmäisen ikävää, mikäli hyvinvointivaltion arkkitehteina toimineet sosialidemokraatit päättäisivät lähteä murentamaan opintorahamuotoista tukea ja täten yhtä suurimmista saavutuksistaan – koulutuksellista tasa-arvoa.
Kokoomuksen Timo Heinosen esitys opintotuen tulorajojen poistamisesta voidaan laskea tässä yhteydessä pelkäksi irtopisteiden kalasteluksi. Sekä Heinonen että aloitetta kompanneet Kokoomusopiskelijat tietävät hyvin, että uudistuksen reunaehdot ovat kustannusneutraalius ja nopeampaan valmistumiseen kannustaminen. Minun on hyvin vaikeaa nähdä, kuinka 300 miljoonan menonlisäys ja opintojen aikaisen työnteon radikaali lisääntyminen palvelisi kumpaakaan tavoitetta.
Yhtenä mallina uudistuksen pohjalle voisi toimia opiskelijajärjestöjen syksyn opintotuen kehittämistyöryhmässä esittämä ja Vasemmiston sekä Vihreiden kannattama ratkaisu. Epäilen, että samaan aikaan kustannusneutraali ja toisaalta opintoaikoja lyhentävä uudistus on tuomittu epäonnistumaan. Jos uudistus on pakko tehdä, se tulisi toteuttaa mahdollisimman pienin muutoksin opintotuen nykyrakenteeseen nähden. Opintotuen tehtävä ei ole piiskata opiskelijoita valmistumaan nopeammin, vaan mahdollistaa eläminen opintojen aikana – katto pään päälle, tofua pöytään ja tenttikirja hyppysiin.
Antti Kettunen
puheenjohtaja
Vasemmisto-opiskelijat