Helsingin Sanomat uutisoi tiistaina, että ammattikorkeakoulujen valintakokeissa on viime viikkojen aikana käännytetty hakijoita ovelta vanhentuneiden henkilötodistusten takia. Vasemmisto-opiskelijat on erittäin pettynyt valintakokeiden järjestäjien lyhytnäköiseen toimintaan.
“Vanhentunut henkilötodistus kelpaa esimerkiksi äänestäessä sekä poliisille tunnistautuessa. On törkeää, että valintakoetilanteessa säännöt ovat tiukemmat”, Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja Selmi Holopainen toteaa. “Uusia henkilötodistuksia myöntävien poliisiasemien ajanvarauskalenterit ovat olleet useilla paikkakunnilla historiallisen tukossa viimeisten kuukausien aikana. Siitäkin syystä on kohtuutonta vaatia voimassa olevaa henkilötodistusta, jos on selvää, että henkilö on sama kuin vanhentuneessa todistuksessa”, Holopainen jatkaa.
Valintakoe on paitsi henkinen, myös taloudellinen ponnistus. Kokeeseen osallistuminen tarkoittaa monille niin matkojen, majoituksen, materiaalien kuin laitteiden hankintaa – puhumattakaan siitä, että usein hakija osallistuu kevään aikana useampaan valintakokeeseen.
“Valintakoe on monelle tilanne, johon on valmistautunut pitkään. Ovella pois käännyttäminen onkin suorastaan nöyryyttävää”, Holopainen summaa. Vasemmisto-opiskelijat vaatiikin, että valintakokeita koskevia linjauksia tarkastellaan kriittisesti kaikissa korkeakouluissa, jotta vastaavilta tapauksilta vältytään vastaisuudessa.
Lisätietoja:
Selmi Holopainen
Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja
puheenjohtaja[at]vasemmisto-opiskelijat.fi
p. 045 805 2415
Kuva: Pinja Nikki