Vasemmisto-opiskelijoiden hallituksen jäsen Joel Lindqvist on ehdolla Suomen Ylioppilaskuntien Liiton (SYL) hallitukseen vuodelle 2018. Häntä esittävä ryhmä on Helsingin yliopiston ylioppilaskunta (HYY). Joel on tänä vuonna Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta HYY:n hallituksessa menestyksekäästi vastannut kaupunki- ja asumisvaikuttamisesta. Merkittävimpänä saavutuksenaan hän on ollut mukana vetämässä pääkaupunkiseudun opiskelijaverkosto World Student Capitalin kuntavaalikampanjaa Helsingissä.
”Joel on toiminut erityisen tunnollisesti Vasemmisto-opiskelijat ry:n hallituksessa tänä vuonna. Hänellä on ollut merkittävä osa hallituksen yhteistyön ja dynamiikan rakentamisessa ja hänellä on erinomainen kyky tuoda yhteen erilaisia näkemyksiä omaavia ihmisiä. Uskon, että Joelin erityisosaaminen kuntavaalivaikuttamisesta on SYLille arvokasta, kun ylioppilasliike vaikuttaa maakunta- ja eduskuntavaalien ohjelmiin vuoden 2018 aikana”, Vasopin puheenjohtaja Pekka Rantala toteaa.
”Ensi vuonna SYL:in selkeästi suurin ponnistus on puolueiden eduskuntavaaliteemoihin vaikuttaminen. Opiskelijaliikkeen tulee varmistaa, että jatkossa politiikanteossa otetaan huomioon myös sukupolvinäkökulma niin koulutusjärjestelmän, sosiaaliturvan kuin ympäristökysymystenkin kohdalla”, Lindqvist linjaa.
Toivotamme Joelille erittäin paljon menestystä SYLin liittokokoukseen, joka pidetään Tampereella 17.-18.11.