Vasopin uusi poliittinen ohjelma on valmis!

Vasemmisto-opiskelijat ry:n sääntömääräinen yleiskokous hyväksyi 7.10.2018 järjestön uuden poliittisen ohjelman. Hyväksytyn ohjelman vaikuttamistavoitteita läpileikkaavat sivistys, yhdenvertaisuus ja vastuullisuus. Koulutuksen tulevaisuus on rakennettu inklusiiviselle ja demokraattiselle pohjalle, jossa opiskelijoiden asemaa vahvistetaan oppilaitoksen lisäksi laajemmin yhteiskunnassa. Solidaarisuus nähdään opiskelijaliikkeen kantavana voimana ja ohjelmassa se määritellään rajat ylittävänä kamppailuna ja yhteistyönä. Poliittinen ohjelma toimii pohjana Vasopin valmistautumiselle ensi vuoden vaaleihin sekä muulle yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle.

http://www.vasemmisto-opiskelijat.fi/politiikka/poliittinen-ohjelma/

Yleiskokouksessa tehtiin myös henkilövalinnat vuodelle 2019. Vasopin puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteiden opiskelija ja vuoden loppuun Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana toimiva Lauri Linna. Järjestön varapuheenjohtajiksi valittiin Helsingin yliopistossa opiskeleva Joel Lindqvist ja Jyväskylän yliopistossa opiskeleva Ira Vainikainen. Hallitukseen valittiin lisäksi 11 yhdistyksen jäsentä: Titta Hiltunen, Toni Hongisto, Mari Ikonen, Tuomas Lahtinen, Arttu Minkkinen, Ingrid Saari, Saana Simonen, Ilona Taubert, Siiri Tikkanen, Tiina Turunen ja Julius Uusinarkaus.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *