Projektirahoitus

AVUSTUSOHJEET

Vasemmisto-opiskelijat ry myöntää vasemmistolaisen opiskelijatoiminnan edistämiseen toiminta-avustuksia talousarvionsa puitteissa. Nämä voivat olla muun muassa projekteja, tapahtumia tai koulutuksia. Avustuksia voi hakea myös vasemmistolaisen opiskelijatoiminnan käynnistämiseen. Avustusta anotaan Vasemmisto-opiskelijoiden hallitukselta sähköisellä hakemuksella sekä tarvittavilla liitteillä.

Avustuksen määrään vaikuttaa avustuksen käyttötarkoitus ja omavastuuosuus. Avustuksia ei myönnetä alkoholi- tai tupakkatuotteisiin, projektin osallistujien päivärahoihin, yksityishenkilöiden omiin koti- tai ulkomaan matkoihin ja yksityishenkilöiden omiin projekteihin.

Avustuksen käytöstä on tehtävä raportti ja toimitettava se pääsihteerille, kun avustus on käytetty. Raportin tulee sisältää seuraavat tiedot:

  • Arvio siitä, miten avustus edisti vasemmistolaista opiskelijatoimintaa.
  • Jos avustus käytetään tapahtuman tai koulutuksen järjestämiseen, raportoidaan osallistuneiden määrä ja arvioidaan tilaisuuden onnistuminen.
  • Toteutuneet kulut.

Raportin tekemättä jättäminen johtaa myönnetyn avustuksen takaisinperintään eikä avustusta myönnetä samalle taholle toista kertaa.

Voit täyttää projektihakemuksen tällä lomakkeella. Lisätietoja rahoituksen hakemisesta voit kysyä pääsihteeriltä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *