Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat vaativat, että hyvinvointialueiden asukkaille taataan mahdollisuus vaikuttaa palveluiden kehittämiseen ja että heitä kuullaan jo päätösten valmisteluvaiheessa.
Koska hyvinvointialueilla on merkittävä itsemääräämisoikeus, ne voivat toiminnassaan olla demokratian edelläkävijöitä ja luoda uusia tapoja, joilla lisätään asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksia. Yksi uusien hyvinvointialueiden tärkeimmistä tehtävistä on varmistaa, että ihmiset, kansalaisjärjestöt ja kunnat voivat osallistua hyvinvointialueen päätöksentekoon sekä asioiden valmisteluun.
Sote-uudistuksen on johdettava palveluita koskevan päätöksenteon demokratisointiin. Tämän on toteuduttava sekä yhteiskunnallisen että alueellisen tasa-arvon näkökulmasta. Demokratia ei ole valmis, sillä palveluita eniten tarvitseville on usein niihin vähiten sananvaltaa. Myös uusista aluevaltuustoista voi helposti tulla hyväosaisten ja suurten paikkakuntien asukkaiden hallitsemia.
Vaadimme, että:
- Hyvinvointialueet panostavat tiedottamiseen ja asukkaiden kuunteluun.
- Aluevaltuustojen on päätöksenteossa on laajalti kuullaan ja huomioidaan asukkaiden ja palveluiden käyttäjien näkemykset.
- Alueen päätöksenteon ja sitä koskeva tieto on asukkaille saavutettavaa.
- Hyvinvointialueiden päätöksenteko on moniäänistä.
- Aluevaltuustoissa otetaan käyttöön kunnanvaltuustoista tuttu lautakuntamalli valtuuston hallituksen päätösvaltaa korostavien ratkaisujen sijaan. Lautakuntamalli takaa päätöksenteon paremman moniäänisyyden ja vähentää vallan keskittämistä.
- Nuorisovaltuusto ja vanhus- ja vammaisneuvostot ovat edustettuina lautakunnissa.
- Hyvinvointialueet ovat aidosti osallistavia ja erityisryhmät huomioivia.
- Lakisääteisten vammais- ja vanhusneuvoston ja nuorisovaltuuston lisäksi hyvinvointialueilla hyödynnetään osallistavaa johtamista, asukasraateja, kokemusasiantuntijoita, digitaalisia vaikuttamisalustoja ja muita osallistavia välineitä.
- Osallistamisen tavat toteutetaan aidosti esteettömästi ja saavutettavasti.
- Hyvinvointialueiden palveluissa noudatetaan läheisyysperiaatetta.
- Keskittämisen sijaan erityisesti perusterveydenhuollon on löydyttävä läheltä käyttäjiään. Haja-asutusalueiden palveluissa hyödynnetään joustavia toteuttamistapoja, kuten kiertäviä ammattilaisia.
- Hyvinvointialueet ymmärtävät hyvinvoinnin moninaiset ulottuvuudet.
- Hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyshuollossa otetaan käyttöön taiteen prosenttiperiaate, eli prosentti hyvinvointialueiden budjeteista käytetään kulttuuri- ja taidehankintoihin sekä -palveluihin.
- Kansalaisjärjestöjä ei unohdeta. Järjestöjen vapaaehtoistyötä arvostetaan ja merkitys palveluiden täydentäjänä tunnustetaan tukemalla järjestöjen toimintaa rahallisesti.
- Hyvinvointialueilla on tosiasiallinen itsehallinto.
- Alueellisen autonomian vuoksi hyvinvointialueille tulee olla oikeus kerätä maakuntaveroa, jotta ne voivat toteuttaa lakisääteiset tehtävänsä.
Vasemmistonuoret ja Vasemmisto-opiskelijat katsovat, että päätäntävalta uusilla hyvinvointialueilla ei saa keskittyä vain kasvukeskuksiin, vaan laadukasta ja kattavaa palvelua on saatava ympäri maan. Hyvinvointialueiden tulee olla tulevaisuuden paikallisdemokratian edelläkävijöitä.
Lisätietoja:
Liban Sheikh
Vasemmistonuorten puheenjohtaja
Anna Lemström
Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja