AKAVA, OAJ ja nuorisoviha

Opettajien ammattijärjestön, AKAVAn suurimman liiton puheenjohtaja Olli Luukkainen haluaa kurjistaa vähän koulutettujen (ensisijaisesti nuorten) asemaa rankaisemalla kouluttamattomuudesta mikäli ko. henkilö tarvitsee jossain elämänsä vaiheessa sosiaaliturvaa. Ehdotuksen ovat tuominneet niin asiantuntijat kuin opiskelijajärjestötkin. On sanomattakin selvää, että Vasemmisto-opiskelijat vastustavat tällaista julmaa politiikkaa. Luukkaisen ehdotus sinänsä ei ansaitse sen kummempaa tarkastelua. Se antaa silti näkökulmaa ammattiyhdistysliikkeeseen 2010-luvulla ja kytevään sukupolvikonfliktiin.

OAJ:n ulostulo jatkaa AKAVAn nuorisovihamielisen politiikan linjaa. Erityisesti AKAVAn hallituksen puheenjohtaja, Sture Fjäder, on kunnostautunut tällä saralla. Hänen viime kevään edesottamuksensa poikivat Akavakapinan. Kannattaa käydä tarkastamassa sivut.

Luukkaisen ulostulo on erittäin ajankohtainen. Helsingin nuorisotoimen johtaja Tommi Laitio puhui vastikään Kansan Uutisissa siitä, kuinka vanhempien kykenemättömyys kontrolloida järjestelmää purkautuu nuorten niskaan. Nuoriso ei käyttäydy kuten halutaan, toki vika on nuorissa eikä järjestelmässä. Ne ovat varmaan vain typeriä, sanoo setä OAJ:sta, oppivat varmasti jos rankaisemme vääristä valinnoista vielä vähän enemmän, hän jatkaa. Ikään kuin yhteiskunnan toiveet peruskoulunsa päättäville nuorille olisivat jotenkin epäselvät.

Fjäderin, Luukkaisen ja laajemmin oikeiston pelotteluun perustuva politiikka osoittaa ettei heitä varsinaisesti kiinnosta miksi ihmiset käyttäytyvät jollain tavalla, miksi nykyinen järjestelmä ei kiinnosta – kunhan pitävät turpansa kiinni ja käyttäytyvät kuten kuuluu. He ovat siis kiinnostuneita järjestelmästä, eivät ihmisistä. Tällainen ajattelu on puistattavan lyhytnäköistä ja julmaa. Järjestelmällä sinänsä ei ole arvoa, ainoastaan sen tuotteilla.

Toistan ettei jää epäselväksi: Maamme johtavat ammattiyhdistysvaikuttajat eivät ole kiinnostuneita ihmisistä, etenkään nuorista. Heillä ei ole pienintäkään käsitystä syrjäytymisen syistä, ei tippaakaan näkemystä siitä, mikä nykysukupolvia kiinnostaa. He osaavat ainoastaan pakottaa elämään järjestelmässä, jonka he ovat etujaan valvomaan rakentaneet.

Voiko AY-liikettä muuttaa sen rakenteista käsin? Se nähdään pian: syksyllä odottaa liiton jos toisenkin edustajistovaalit. Apaattinen suhtautuminen kysymykseen ei ole vaihtoehto. Olisi naiivia ajatella että työväen yhtenäisyydelle ei olisi nykyään tarvetta, päinvastoin.

Voiko nykyistä AY-liikettä edes pelastaa? Toivoa ei lisää muiden liittojen korviahuumaava hiljaisuus. Ehkä on aika vetää johtopäätökset. Ehkä on aika jättää pelon ja nuorisovihan politiikkaa ajava ay-liike ja rakentaa itse parempi. Aika, se nimittäin on puolellamme.

Rakkain terveisin,
pääsihteeri Jussi